AnitaSaarinen Kritiikkiä ja hajatelmia politiikasta

Parhaat poliittiset paljastukset, osa 6

MAANVILJELYÄ LUONNOSTA PIITTAAMATTA

 

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus halventaa itse maanviljelijän ja tuottajan ammattia, vaan tuoda esille sitä, mitä – jälleen kerran – jotkut päättäjät ”omassa viisaudessaan” tekevät. Tekevät yhtä ja puhuvat toista.

 

Sehän on tunnettua, että monessa maaseutupitäjässä on päättäjien paikalla myös maanviljelijöitä. Eikä siinä mitään, hyvinhän nuo yleensä oman kuntansa asioita hoitavat.

Aina ei kuitenkaan ole näin. Ainakin joissakin kunnissa parin puolueen päättäjistä nimenomaan ne maanviljelijät ovat ”kaikkein pahimpia”, noin luonnon kannalta katsottuna. Ja joskus myös siellä päätöksenteossa Näin tälläkin kertaa.

 

Nyt suurennuslasin alle joutuva päättäjä viljelee aika laaja-alaisesti peltoja. Hyvähän se tietysti että tuotanto pelaa. Mutta: mitenkähän on sen luonnon huomioimisen kanssa?
Tämä viljelijä kun kylvää pelloilleen sitä maanparannusainetta nimeltä lehmänlanta, eikä kynnä sitä peltoon nykymääräysten mukaisessa ajassa vaan se jää päiviksi lillumaan pellon pinnalle, josta liete valuu lähellä olevaan ojaan joka johtaa järveen. Suht isoon sellaiseen, josta talousvesiäkin otetaan.

 

Samaan aikaan kyseinen päättäjä kuitenkin pitää kovaa ääntä erilaisista luontoa koskevista seikoista, tuomatta koskaan ilmi miten itse peltonsa hoitaa. No, eihän sitä tietysti omistaan viitsi kertoa... wink

 

Sitä toivoisi, että varsinkin päättäjänä toimiva kiinnittäisi huomiota siihen mitä tekee, myös työssään ja vapaa-ajallaan, koska hän on kuitenkin ihmisten katseiden alla, niin kutsutusti 24/7.

Ja nykysäädösten mukaanhan esim. pelloille levitettävä lanta(liete) on kynnettävä pellon sisään tietyn ajan kuluessa pellolle viennistä.

 

Niin, se päätöksenteko sitten. Välillä tuntuu että tätä päättäjää viedään kuin pässiä narussa, aivan kuten monia muitakin samassa kunnassa, ja varsinkin samassa puolueessa. Kun yksi itseään isona herrana pitävä jotakin sanoo, siihen uskotaan ja tehdään aivan kuten ”isoherra” tahtoo. Päätöksetkin ovat siis monesti sitä luokkaa: kaukana kuntalaisten parhaasta.
Melkein voisi edelliseen paljastuskirjoitukseen viitaten puhua uudesta Hupusta, mutta tämä ”tapaus” ei ole vielä niin pitkällä, enemmänkin hän on vielä oppipojan asteella.

 

 

Tämä tältä erää. Jälleen tosikertomus Suomessa vallalla olevista päättäjistä ja heidän toilailuistaan. Kuka minkäkin sitten katsoo huonoksi teoksi ja minkä paljastukseksi, se on lukijasta kiinni.

Joka tapauksessa Suomen politiikka, sekä kunnissa että valtion tasolla, kaipaa pöyhimistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän AnitaSaarinen kuva
Anita Saarinen

Poistin tuossa muutaman kysymyksen, joihin olin jo vastannutkin. Ihan vain sen takia, ettei näemmä luetun ymmärtäminen ollut kysyjän vahvuuksia.
Kun vastasin kysymykseen suoraan, väitettiin että kierrän kuin kissa kuumaa puuroa.
Jos kysytte jotain, soisin että myös ymmärtäisitte lukemanne kun vastaan. Jankkaaminen yhdestä ja samasta asiasta on melkoisen lapsellista.

Ja vielä kerran ihan suoraan: KYLLÄ; tässäkin (tai oikeammin näissäkin) tapauksessa se liete päätyi ojaan ja sitä kautta läheiseen isompaan vesistöön!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset